Elinsiirroista on tullut vakiintunut maailmanlaajuinen hoitomuoto, ja niitä pidetään yhtenä 1900-luvun suurimmista lääketieteellisistä edistysaskelista1.
Monia erilaisia elimiä voidaan nykyään korvata siirteellä mukaan lukien sydän, maksa, suolisto, keuhkot, iho ja sarveiskalvo. Yleisin elinsiirre on munuainen. Euroopassa kaikista elinsiirroista yli 60 % on munuaissiirtoja.2
Elinluovutusta on kahta tyyppiä: kuolleelta luovuttajalta ja elävältä luovuttajalta. Tarve elinsiirteille kasvaa ja pula luovuttajista on johtanut pitkiin jonotuslistoihin1. Lähes 400 ihmistä saa vuosittain uuden elimen Suomessa, ja Norjassa, ja Tanskassa, ja Ruotsissa määrä on yli 700 ihmistä2.
Potilas, jolle on tehty elinsiirto, tarvitsee yleensä loppuelämänsä ajan lääkitystä, jolla varmistetaan, ettei elimistö ala hylkiä siirrettä. Hylkimisreaktio voi syntyä, kun immuunijärjestelmä, joka suojaa elimistöä virusten ja bakteerien kaltaisilta ulkoisilta mikro-organismeilta, tunnistaa elinsiirteen solut vieraiksi. Tämän vuoksi potilaalle määrätään hylkimisenestolääkkeitä eli immunosuppressiivisia lääkkeitä, jotka estävät immuunijärjestelmää hylkimästä siirrettä.
Astellas on yksi maailman johtavista immunosuppressiivisten hoitojen tarjoajista esimerkiksi munuaisen, maksan ja sydämen siirtoihin.
Viitteet:
1. Scholz, N. Organ donation and transplantation Facts, figures and European Union action European Parliamentary Research Service https://www.europarl.europa.eu/thinktank/en/document/EPRS_BRI(2020)649363
2. https://www.statista.com/statistics/537926/total-number-of-patients-transplanted-in-europe/