Eturauhassyöpä 
Eturauhassyöpä on yksi yleisimpiä miesten syöpiä EU:ssa, missä sen osuus oli yli 20 % arvioiduista uusista tapauksista vuonna 20201. Pohjoismaissa tilanne on vastaava, ja 27 % uusista miesten syöpätapauksista on eturauhassyöpiä (esiintyvyys 2016–2020)2

Diagnoosin saaneita miehiä 100 000 asukasta kohti oli 2086 vuonna 2020 (esiintyvyys). Vaikka esiintyvyys on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana, kuolleisuus on vähentynyt ja yhä harvemmat miehet menehtyvät eturauhassyöpään2.

Eturauhassyöpään sairastuvat pääasiassa vanhemmat miehet, ja sitä esiintyy vain hyvin vähän alle 50-vuotiailla miehillä. 

Vaikka miehillä diagnosoidaan enemmän eturauhassyöpiä, harvemmalla heistä syöpä kehittyy asteeltaan vakaviksi2,3.  

 

Oireet
Varhaisia oireita ovat tiheä virtsaamistarve, virtsaamisvaikeudet tai veri virtsassa. Muita eturauhassyöpään viittaavia oireita voivat olla alaselän, lantion tai lonkkien kivut. On tärkeää tiedostaa, että nämä ovat myös eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun oireita3.

Jos havaitset näitä oireita tai epäilet, että sinulla voi olla eturauhassyöpä, ota yhteyttä lääkäriisi.

 

Tutkimukset
Yleisiä eturauhassyövän toteamiseen käytettyjä tutkimuksia ovat PSA-testi (verikokeella), eturauhasen tunnustelu, magneettikuvaus ja koepalan ottaminen4,5

 

Leviäminen
Osalla potilaista eturauhassyöpä kehittyy etäpesäkkeiseksi tai laajalle levinneeksi syövän levitessä eturauhasen ulkopuolelle6. Potilaan tilanteesta riippuen saatavilla on erilaisia hoitovaihtoehtoja7.

 

Astellas ja eturauhassyöpä
Yhtiöllä on vahva historia eturauhassyövän tutkimuksessa, joka ulottuu vuoteen 2013, jolloin Euroopan lääkevirasto hyväksyi lääkkeen levinneen syövän hoitoon8

 

Viitteet:
1. WHO, Cancer Today https://gco.iarc.fr/today/online-analysis-pie?v=2020&mode=cancer&mode_population=continents&population=900&populations=908&key=total&sex=1&cancer=39&type=0&statistic=5&prevalence=0&population_group=0&ages_group%5B%5D=0&ages_group%5B%5D=17&nb_items=7&group_cancer=1&include_nmsc=1&include_nmsc_other=1&half_pie=0&donut=0 (Accessed Feb 2023).
2. NORDCAN https://gco.iarc.fr/media/nordcan/factsheets/92/en/countries/0/prostate-240-nordcan_countries-0.pdf (Accessed Feb 2023).
3. CANCERFONDEN https://www.cancerfonden.se/om-cancer/cancersjukdomar/prostatacancer (Accessed Feb 2023).
4. Kræftens Bekæmpelse https://www.cancer.dk/prostatakraeft/ (Accessed Feb 2023)
5. Eturauhassyöpä. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Urologiyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 https://www.kaypahoito.fi/hoi11060#s8 (Accessed Sep 2023)
6. Urology Health https://www.urologyhealth.org/urologic-conditions/prostate-cancer (Accessed Feb 2023)
7. EAU Guidelines https://uroweb.org/guidelines/prostate-cancer (Accessed Feb 2023)
8. European Medicines Agency. XTANDI Summary of Product Characteristics https://www.ema.europa.eu/en/documents/product-information/xtandi-epar-product-information_fi.pdf (Accessed Feb 2023)

 

MAT-FI-NON-2023-00037 12.2023